Koulupainotteisia suomenhevosia Keski-Suomesta

Havukallion ratsutila kasvattaa koulupainotteisia suomenhevosratsuja huolella harkituista yhdistelmistä etuliitteellä Havun. Arvostamme jalostustoiminnassa hevosiltamme mutkattoman säyseää käsiteltävyyttä sekä ponnekkaan suomalaista liike- ja muotokieltä. Vaalimme kykymme mukaan myös erikoisempia värejä osana virtuaalista suomenhevoskantaa. Käytämme jalostuksessa vain hevosia, joilla on sivuillaan kattava luonneteksti, kuvagalleria ja mielellään kokonaan valmis kilpailumenestys porrastetuista kouluratsastuskilpailuista.
Varsamäärät pyritään pitämään sen verran maltillisina, että tarvittaessa voimme pitää syntyneet varsat omassa tallissa, mikäli sopivaa ostajaa ei tahdo löytyä. Toisin sanoen kasvatamme hevosia aina kuin ikiomaksi.
Kasvatustyömme on vasta lähtökuopissa. Tavoittelemme tulevaisuudessa kasvattajapalkintoja, joten toivomme meiltä lähteneiden suomenhevosten pääsevän kilpailemaan yksilölliset kyvyt huomioiden porrastetuissa tai perinteisissä kilpailuissa ja osallistumaan aikanaan laatuarvosteluihin. Jokainen kasvatti saa kotia vaihtaessa mukanaan varsa-ajan päiväkirjamerkinnän. Lisäksi tarjolla on kasvattajan kattava tekstituki (luonne, päiväkirja, valmennukset) koko elinkaaren ajan.
Myyntiehdot
Hevoselle luodaan siistit pysyvät sivut, joiden mahdollinen muuttuva osoite ilmoitetaan aina kasvattajalle
Sivuille merkataan kasvattajaksi Uppe (VRL-11253), Havukallio linkitettynä etusivullemme
Rekisteröinti VRL:n rekisteriin: kasvattajanimi Havun, kasvattaja HAVU3713 / VRL-11253, syntymämaa Suomi
Mikäli hevosesta joudutaan ostajan toimesta myöhemmin luopumaan, otetaan ensin yhteyttä kasvattajaan

Laadukkaita suomenhevosia rakkaudella
Käytämme jalostuksessa terveitä, useimmiten kantakirjattuja suomenhevosratsuja, joilla on näyttöä porrastetuista kouluratsastuskilpailuista. Tavoittelemme kouluratsastusjaoksen ja suomenhevosten oman laatuarvostelun palkintoja, joten arvostamme vastaavaa paneutumista myös meiltä myytyjen hevosten kanssa. Laatua on kuitenkin monenlaista, joten tärkein sitoumus meiltä ostetun hevosen kanssa on pitkäaikainen koti, jossa hevosesta pidetään huolta tekstein, jälkeläisin, kilpaillen tai muutoin osoittaen huomiota ja hyvää huolehdintaa hevosesta.
Kuvasta kiitos Pikselit
6/6 myytyä; 5 oria, 1 tamma
10 myytävää; 7 oria, 3 tammaa
#3 Seuraavat varsamyyntipäivät tulossa kesällä 2026
Havukallion suomenhevoskasvatit 2026
Suunnitteluasteella:
s. 5/2026 o. Havun Tulentomu / t. Havun Hehkuisa, Hehkutar (i. Villahaan Tulentempo e. Pilvipellon Herttaisa)
s. 5/2026 o. Havun Tuhotulva (i. Havun Tuutukainen e. ?) / om. Uppe, Havukallio
s. 5/2026 t. Havun V (i. ulkopuolinen 5-polvinen ori e. Runon Vilhelmiina) / om. Uppe, Havukallio
s. 5/2026 t. Havun Willamo (i. Havun Nokonen e. Havun Wanamo) / om. Uppe, Havukallio
s. 5/2026 o. Havun Loihtimo
#34 s. 14.05.2026 o. Havun Vinhakka (i. Vihjaus e. Navakka) / om. Uppe, Havukallio
#33 s. 07.05.2026 t. Havun Kuuhelmi (i. Hiidelmän Uljas e. Havun Kuuhilla) / om. Uppe, Havukallio
#32 s. 04.05.2026 t. Havun Halitar (i. Havun Priimus e. Havun Haaveuni) / om. Uppe, Havukallio
#31 s. 01.05.2026 o. Havun Atlas (i. Villahaan Alvar e. Vappulan Säpinä) / om. Uppe, Havukallio
#30 s. 29.04.2026 t. Havun Pakkassävelmä (i. Havun Sumurumpu e. Havun Pakkaspilvi) / om. Uppe, Havukallio
#29 s. 28.04.2026 t. Havun Rymykaneli (i. Vuornan Wänrik e. Vappulan Rauha) / om. Uppe, Havukallio
#28 s. 09.04.2026 o. Havun Hiisikuningas (i. Jeilin Aragorn e. Havun Elotaru) / om. Uppe, Havukallio
#27 s. 07.04.2026 o. / t. (i. Kastehelmen Tihutyö e. Piirron Poutapisara) / myynnissä
#26 s. 06.04.2026 t. Havun Elegia (i. Routapirtin Kaspian e. Kelokorven Elvira) / om. Melina, Runoratsut
#25 s. 06.04.2026 o. / t. (i. Vuornan Revontulihaltia e. Routapirtin Usvana) / myynnissä
#24 s. 05.04.2026 o. / t. (i. Myrskynhurma e. Jeilin Kuuhile) / myynnissä
#23 s. 04.04.2026 o. / t. (i. Hankihippa e. Valohaltija) / myynnissä
#22 s. 04.04.2026 t. Havun Willivadelma (i. Vihjaus e. Waniljavuokko) / om. siguri, Kuuralehto
#21 s. 03.04.2026 o. Havun Jehna (i. Jehneri e. Jalonella) / om. siguri, Kuuralehto
#20 s. 03.04.2026 o. / t. (i. Toivomus e. Punastella) / myynnissä
#19 s. 03.04.2026 o. / t. (i. Ponnekas e. Hymytär) / myynnissä
#18 s. 02.04.2026 o. Havun Nokonen (i. Nopponen e. Metkatar) / om. Uppe, Havukallio
#17 s. 02.04.2026 o. Havun Sumurumpu (i. Savutus e. Suvisävelmä) / om. Uppe, Havukallio
#16 s. 01.04.2026 o. Havun Loitsimo (i. Loistelias e. Navakka) / om. Uppe, Havukallio
#15 s. 16.03.2026 t. Havun Wanamo (i. Vihjaus e. Waniljavuokko) / om. Uppe, Havukallio
#14 s. 16.03.2026 t. Havun Elotaru (i. Runon Ruhtinas e. Kelokorven Elvira) / om. Uppe, Havukallio
#13 s. 14.03.2026 o. Havun Tuutukainen (i. Vuornan Tuutunen e. Routapirtin Usvana) / om. Uppe, Havukallio / SV-II
#12 s. 13.03.2026 t. Havun Päivänpihka (i. Koistilan Jekku e. Piirron Poutapisara) / om. Uppe, Havukallio / SV-I
#11 s. 12.03.2026 t. Havun Jaloria (i. Jehneri e. Jalonella) / om. Uppe, Havukallio
#10 s. 11.03.2026 o. Havun Priimus (i. Ponnekas e. Valohaltija) / om. Uppe, Havukallio
#9 s. 09.03.2026 t. Havun Pakkaspilvi (i. Hankihippa e. Punastella) / om. Uppe, Havukallio
#8 s. 07.03.2026 t. Havun Haaveuni (i. Toivomus e. Hymytär) / om. Uppe, Havukallio
#7 s. 05.03.2026 t. Havun Kuuhilla (i. Routapirtin Kaspian e. Jeilin Kuuhile) / om. Uppe, Havukallio / SV-II KV-II
#6 s. 04.03.2026 t. Havun Utuisa (i. Routapirtin Kaspian e. Routapirtin Usvana) / om. Tuire, Pöystilä / SV-I KV-II
#5 s. 02.03.2026 o. Havun Ruutikki (i. Runon Ruhtinas e. Kelokorven Elvira) / om. Pierre, Kadon Kartano
#4 s. 01.03.2026 o. Havun Puuska (i. Ponnekas e. Jalonella) / om. Melina, Runoratsut
#3 s. 21.02.2026 o. Havun Hankiralli (i. Hankihippa e. Hymytär) / om. pinja, Ruuvalli / SV-II KV-III
#2 s. 19.02.2026 o. Havun Viipotus (i. Vihjaus e. Punastella) / om. Tuire, Pöystilä / SV-II KV-II
#1 s. 18.02.2026 o. Havun Toivontuoja (i. Toivomus e. Valohaltija) / om. Mila, Käkiharjut / SV-II KV-III