Havun Karneoli

Havun Karneoli "Oili"

suomenhevonen, tamma

152cm, tummanpunarautias

syntynyt 23.09.2026

kasv. Uppe (VRL-11253), Havukallio

omistaja Uppe (VRL-11253), Havukallio

KO helppo A RE 100cm

koulu- ja estepainotteinen

kilpailee KRJ & ERJ


Olin suunnitellut jo pidemmän aikaa, että meille samaan aikaan kotiutuneet yleispainotteiset Rubiinirölli ja Kelmiina tullaan yhdistämään sekä myyntivarsan että kotiin jätettävän varsan verran vielä tämän vuoden puolella. Vanhempiensa esikoisvarsa sai syntymälahjana kovasti isänsä oloisen ulkonäön. Jalokiviin viittaava isän nimi haluttiinkin yhdistää K-kirjaimella alkavaan emään ja pienen pyörittelyn jälkeen tammavarsalle löytyi todella osuva jalokivi-nimi, Karneoli. Tuttujen kesken Oilina tunnettu tamma kasvoi nippa nappa hevoskokoisen mittoihin ja jäi suunnitellusti meille kotiin kasvamaan ja kouluttautumaan sekä koulu- että esteratsuksi. 


" Karneoli on kristallina lämmin, hehkuvan oranssinpunainen kvartsin muunnos, joka edustaa elämäniloa, motivaatiota ja rohkeutta. Se tuo elämään vireyttä ja intohimoa, vahvistaen samalla itseluottamusta, kestävyyttä ja päättäväisyyttä."

Oili edustaa kristallikiveen viittaavaa nimeään kuin nakutettu. Tamma on käsitellessä hyvin iloinen, aktiivinen ja himpun verran päättäväinenkin tamma, joka ratkeaa vauhdin hurmaan ratsastaessa. Oili on varmajalkainen, pelkäämätön, uhkarohkea ja pirteä hevonen, jota ihme kyllä on kuitenkin todella miellyttävä ratsastaa. Tamma toimii todella pienin avuin ja on ketterän näppärä yleiskäyttöinen ratsu. Oilin kanssa on kuitenkin aina oltava rohkealla, avoimella mielellä itsekin käsittelijänä ja ratsastajana liikkeellä, sillä aran käsittelijän kanssa Oili koettaa tehdä omia ratkaisuita ja sanella sääntöjä elolle ja olemiselle. Pientä suomenhevosmaista jääräpäisyyttä siis löytyy ja sitä kyllä hyödynnetään, jos ihminen ei aivan ole tilanteen tasalla. Oili on ollut varsasta asti yhtä rohkea ja reipas: sen kouluttaminen on ollut helppoa ja mukavaa, sillä tamma siedättyy nopeasti uusille asioille, tykkää maasta käsin -puuhastelusta, oppii nopeasti ja viihtyy työn teon parissa.  


Suku

I   Pilvipellon Rubiinirölli
SV-II KV-II

II   Rönsyrölli
KTK-III ERJ-I KERJ-I VVJ-I SLA-I
III   Rymyrölli
IIE   Versotar
IE   Safiirivaras
VIR MVA Ch KTK-II KRJ-I ERJ-II KERJ-II SLA-I YLA2
IEI   Rakkausryöväri
IEE   Sinisafiiri

E   Tuulenpesän Kelmiina
SV-I EV-III

EI   Peijooni
KTK-III VV-II KRJ-II ERJ-II VVJ-II
EII   Armopeikko
EIE   Hempukka
EE   Kermikkä
KTK-II EV-I SV-II VV-II ERJ-II VVJ-II KERJ-II
EEI   Joukkainen
EEE   Naavarousu

Jälkeläiset

-


Kilpailumenestys

Karneolin kanssa kilpaillaan porrastetuissa koulu- ja esteratsastuskilpailuissa.


Päiväkirja