Havun Kuuhelmi


Kuvista kiitos Pikselit
Havun Kuuhelmi "Helmi"
suomenhevonen, tamma
150cm, punarautias
syntynyt 07.05.2026 (3-vuotias)
kasv. Uppe (VRL-11253), Havukallio
omistaja Uppe (VRL-11253), Havukallio
KO helppo A
koulupainotteinen
kilpailee KRJ
Kuuhelmen suku on vinkeän sopusuhtainen kimara neljän eri suomenhevostoimijan evm-sukuisia hevosia ja omistuksessani olleita 1-polvisia kantakirjahevosia näiltä neljältä kasvattajalta. Tamman isä ja emä ovat kumpikin kasvattamiani, huolella rakastettuja yksilöitä, joten minulla oli jo lähtökohtaisesti kovin lämmin suhde sekä Kuuhelmen vanhempiin että syntyneeseen punarautiaaseen läsipäiseen tammaan itseensäkin. Kuuhileen varsoessa tammavarsan pääsin jatkamaan Kuu-alkuista tammalinjaa uudella nimellä. Tuoreelle tammalle oli myös jo yksi sulhanen odottelemassa: minulle oli jalostuksellisesti päivänselvää, että syntynyt tamma tullaan ennemmin tai myöhemmin astuttamaan Hiisikuninkaalla ja varsa jäisi ehdottomasti kotiin. Kuuhelmestä kehkeytyi nopeasti niitä hevosia, joiden hohto on hyvin henkilökohtainen. Muiden ei välttämättä edes tarvitse ymmärtää miksi juuri tämä tamma on niin upea, riittää että hevonen tuntuu kasvattajastaan lottovoitolta.
luonne
Suku
|
I
Hiidelmän Uljas
|
II
Myrskylän Ukonvaaja KTK-III |
III
Ukkospilvi VIR MVA Ch KTK-II KRJ-II ERJ-I YLA2 |
|
IIE
Viettelys KTK-III SLA-III |
||
|
IE
Vappulan Pikkupusu
KTK-II |
IEI
Pikkuputti Ch KTK-I ERJ-II SLA-II |
|
|
IEE
Varjolilja VIR MVA KTK-I KRJ-I ERJ-I SLA-I |
||
|
E
Havun Kuuhilla
|
EI
Routapirtin Kaspian
KTK-III |
EII
Karnaali KTK-II |
|
EIE
Kuura Ch KTK-III |
||
|
EE
Jeilin Kuuhile
KTK-III |
EEI
Tilliäinen VIR MVA Ch KTK-II |
|
|
EEE
Kuunkudelma VIR MVA Ch KTK-II KRJ-II SLA-II |
Jälkeläiset
-
Kilpailumenestys

Kuuhelmen kanssa kilpaillaan porrastetuissa kouluratsastuskilpailuissa.