SV-II
Havun Tuutukainen


Kuvista kiitos Pikselit
Havun Tuutukainen
suomen(pien)hevonen, ori
144cm, tummanpunarautias
syntynyt 14.03.2026 (3-vuotias)
kasv. Uppe (VRL-11253), Havukallio
omistaja Uppe (VRL-11253), Havukallio
KO helppo A, koulupainotteinen
Kilpailee porrastetuissa
Tavoitteena KTK, KRJL ja SLA
20.04.2026 Suomenhevosvarsojen arviointitilaisuudessa / 41,6p. / SV-II
Havukallion ensimmäisenä toimintakeväänä meillä oli vielä hieman liian hintsusti 1-polvisia oreja omasta takaa tammamäärään nähden. Etsiskellessäni Usvanalle sopivaa oria muilta talleilta, katseeni jäi Routaruusun orikatalogin herasilmäiseen pienhevos-ori Vuornan Tuutuseen. Kantakirjattu champion-ori oli suvullisesti niin mieluisa vuornalainen, etten enää muita oreja edes harkinnut. Tuutunen oli koulupainotteinen ja näyttävä pieni suomenhevonen, jonka halusin ehdottomasti näkyvän omassa jalostustyössäni tulevaisuudessa. Crimis suhtautui myönteisin mielin orin lainaamiseen ja aika nopeasti päätöksen jälkeen Usvanalla olikin onnistuneen astutuksen ansiosta matkassa tuleva havulainen. Syntynyt pienikokoinen orivarsa oli jo suunnitteluvaiheessa suunniteltu kotiin jääväksi ja synnyttyään mielipide vain vahvistui: aina meillä tälläiselle pikkiriikkisen pienelle tilaa on.
Tuutukainen on aivan emänsä kopio, mutta pienemmässä mittakaavassa. Ori on herkkä lukemaan tilanteita, apuja, mielialoja ja muutoksia. Sillä on reipas askel ja paljon energiaa, joka kasaantuu herkästi luppoajalla suuren maailman sfääreihin. Tuutukainen kaipaa paljon päiviä, jossa se pääsee purkamaan stressiä staattisella tekemisellä kuten leppoisalla ravityöskentelyllä tai kävelylenkeillä.
Suku (2-polvinen)
Jälkeläiset
Tuutukainen ei ole vielä mukana Havukallion kasvatustoiminnassa.
Suunnitteilla nimiksi Tuhotulva ja Töppönen (myyntiin).
Kilpailumenestys
Tuutukaisen kanssa kilpaillaan porrastetuissa kouluratsastuskilpailuissa. Ajankohtaiset kilpailutiedot löydät toistaiseksi hevosen VH-profiilista.
Päiväkirja
00.00.2026 Otsikko
teksti