Valohaltija

VH26-018-0028

Kuvista kiitos Pikselit

Halti on meidän tallin historian ensimmäisiä evm-sukuisia tammoja Punastellan ja Hymyttären ohella. Ihastuin ensin tamman väriin ja upean pumpulimaiseen harjaan. Tamma oli nuori ja hyvin herkkä, mutta sitä oltiin pidetty hyvänä todella osaavissa käsissä kasvattajansa luona kasvamassa. Meille muuttaessa Haltilla oltiin ratsastettu selästä käsin käyntiä, mutta muutoin nuori tamma oli vähän kuin puhdas paperi, jolle sain alkaa hahmotella pikkuhiljaa juuri meille sopivaa piirrosta. 

Halti on aivan nimensä veroinen; vähän kuin tallille eksynyt keijukainen jostain kaukaa fantasiamaailmasta. Sen olemuksessa on jotain pumpulin pehmeää ja asioita mittailevaa samaan aikaan. Halti on ehdottomasti viisas, yhteistyökykyinen ja mietteliäs suuri luonne kauniin ulkokuoren alla. Tamma on herkkä ja hienovireinen, mutta ennen kaikkea myös ehdottoman yhteistyöhaluinen ja kiltti. Se ei ole missään nimessä hermoheikko tai arvaamaton, vaan pikemminkin vain tarkkanäköinen tilanneanalyytikko, joka huomaa myös sen, mitä ihminen ei itse vielä ole ehtinyt huomata. Halti lukee ihmistä, muita hevosia ja ympäristöä nopeasti, mutta sen reaktiot eivät ole paniikinomaisia. Halti saattaa usein vähän jännittyä tai kerätä itseään, mutta pysyy silti kuulolla ja palailee takaisin rentoon tekemiseen, kunhan saa käsittelijältä tukea. Halti on ihmisestä aidosti välittävä hevonen, joka tuntuu olevan erityisen kultainen aina silloin, kun kaksijalkaisella on huono päivä. 

Hoitaessa Halti seisoo nätisti paikallaan eikä keksi omia projekteja kesken harjauksen. Se reagoi kuitenkin hyvin herkästi äkillisiin ääniin tai liikkeisiin. Näistäkään ei tehdä numeroa, mutta Halti on tasantarkkaan aina kartalla siitä mitä ympärillä tapahtuu. Tamma nauttii rauhallisesta, tasaisesta harjaamisesta ja ilmoittaa kyllä, jos palvelusväen otteet ovat turhan hätäiset. Pesupaikalla Halti suhtautuu veteen pienellä varauksella. Tamma ei loputtomiin väistele vettä, muttei myöskään ole se, joka vapaaehtoisesti hyppäisi suihkun alle. Se seisoo kuitenkin kiltisti ja kestää pesunkin siinä missä muutkin hoitotoimet, kunhan homma tehdään rauhassa eikä letku hyökkää sen kimppuun yllättäen. Kuljettaessa Halti on yleensä varma ja luotettava matkustaja, kunhan tilanne pysyy selkeänä eikä lastaamisesta tehdä suurta spektaakkelia. Hyvän matkaseuran kanssa se menee koppiin kuin ajatus, mutta jos ympärillä sählätään, se saattaa jäädä hetkeksi pohtimaan elämän suuria kysymyksiä lastaussillan alapäähän.

Ratsastaessa Halti on herkkä, kevyt ja nopeasti reagoiva. Sen kanssa korostuu ratsastajan ja hevosen vastavuoroinen kommunikaatio ja yhdessä tekemisen voima. Tamma on pitkälti sellainen hevonen, joka tekee asioita mielellään pienillä avuilla, kunhan ratsastaja on selkeä ja tasainen. Selkään noustessa tammassa on aina pieni jännittyneisyyden vire, mutta alkuverryttely sulattaa tämän alkutärräyksen pikkuhiljaa pois. Kun tamma rauhoittuu ja ratsastaja pysyy itsensä kanssa balanssissa, löytyy tämänkin kanssa yhteys, jossa hevonen vastaanottaa miltei ajatuksia lukemalla apuja. Kilpailulajissaan kouluratsastuksessa Haltin vahvuuksia ovat ehdottomasti sen keveys, hyvä tuntuma ja halu tehdä asiat just eikä melkein. Haasteena Haltin kanssa on ajoittainen yliyrittäminen: jos se ei ole täysin varma, mitä siltä pyydetään, se saattaa lisätä kierroksia ja tarjota ratsastajan mieliksi vähän kaikkea mahdollista varmuuden vuoksi. Silloin ratsastajan tehtävä on lähinnä muistuttaa, että vähempikin yrittäminen riittää. 

Maastossa Halti on yllättävän varma ja fiksu, mutta äärimmäisen tarkkaavainen. Se ei säiky turhia eikä sinkoile joka risahduksesta, mutta huomaa kyllä kaiken: linnut, kivet, naapurin postilaatikon ja ehkä myös sen yhden ruohonkorren, joka kasvaa tänään vähän eri kulmassa kuin eilen. Halti tarvitsee maastolenkeillä ratsastajaltaan tukea ja läsnäoloa pysyäkseen rentona, joten ihan kokemattomien hevonen Halti ei maastossa(kaan) ole. Maastoreissut eivät ole Haltille oikeastaan palauttavan rentoa tekemistä, vaan enemmänkin aktiivista ympäristön skannausta ja ihmettelyä. 

Suku

Valohaltijan isä Onnen Ehto oli 162 cm korkea, vaaleanpunarautias, ryhdikäs ja jämerä suomenhevosori. Rauhallinen ja suorastaan karismaattisen ylväs Ehto kilpaili pääasiassa kouluratsastuksessa helppo A -tasolla, mutta teki nuorempana myös jonkin verran työajoa. Tässä valttikortteina olivatkin orin vahva selkä ja upea työmoraali. Tasainen ja yhteistyöhaluinen Ehto ehti elämänsä aikana asua kolmessa eri kodissa: kasvattajalta se myytiin nuorena aluksi harrastus- ja työajokäyttöön, mutta siirtyi aikuisiällä osaaviin käsiin ratsutilalle, jossa sen kilpailumenestyskin on suoritettu kunnialla. Ehto oli perusterve hevonen, mutta kärsi lievästä kinnerjäykkyydestä vanhemmiten. Jälkeläisiä sille ehti kertyä 8 ennen kuin ori ruunattiin. Jälkipolvelleen Ehto on periyttänyt erityisesti hyvää ratsastettavuutta ja tasapainoista luonnetta. Ori lopetettiin 22-vuotiaana nivelvaivojen pahennuttua.

Isänisä Onnen Esto oli 160 cm korkea, rautias ori, jolla oli leveä tähti ja hieman rosoisempi olemus kuin pojallaan. Se toimi monipuolisena käyttöhevosena aikaisen ruunauksen jälkeen ja sai muutaman jälkeläisen pakasteilla. Estolla ratsasteltiin ja ajettiin valjakkoa ja hevonen sai viettää koko ikänsä samassa perheessä sekä äidin että lasten hevosena kirjavassa käytössä. Luonteeltaan Esto oli rehellinen ja rauhallinen, mutta hieman jääräpäinen. Jos se jotain päätti, sen päätä oli hankala saada kääntymään. Terveydeltään Esto oli kestävä, mutta sillä oli taipumusta ylipainoon, mikä vaati tarkkaa ruokintaa ja monipuolista liikuntaa. Ori menehtyi laitumelle 25-vuotiaana luonnollisesti hellepäivän uuvuttamana.

Isänemä Luviini oli 158 cm korkea, vaaleanrautias tamma, jolla oli hyvin lempeä ilme ja pehmeät liikkeet. Se toimi sekä aktiivisten kisaajien kouluratsuna vaativalle B -tasolle asti että koko perheen luotettavana opetushevosena. Luviini oli tunnettu erityisesti kärsivällisyydestään ja oli luonteeltaan äärimmäisen kiltti ja anteeksiantava. Luviini eli koko elämänsä samassa kodissa, mikä näkyi sen tasaisessa käytöksessä. Tamma oli vanhuuteen asti terve, joskin hieman herkkä mahastaan. Se sai 6 varsaa, joille se periytti erityisesti pehmeää liikettä ja ihmisläheistä luonnetta. Luviini lopetettiin 20-vuotiaana ähkyn jälkikomplikaatioiden vuoksi.

Emä Valonsäde oli 159 cm korkea voikko tamma, jolla oli näyttävä kultaan vivahtava väri ja runsas harja kuten tyttärellään. Se kilpaili kouluratsastuksessa helppo A -tasolla ja tunnettiin erityisesti kauniista, tasaisesta liikkeestään. Luonteeltaan Valonsäde oli (tyttäensä tapaan) herkkä, mutta erittäin yhteistyöhaluinen. Tammalle oli ominaista tehdä aina vähän enemmän kuin pyydetään. Kertoman mukaan Valonsäteellä oli hellyyttävä tapa höristä hiljaa itsekseen, erityisesti silloin kun se keskittyi tosissaan. Tammalla oli lievää jänneherkkyyttä kovalla pohjalla. Se sai 4 varsaa ja periytti niille erityisesti kauniin liikekielen ja herkkyyttä, niin hyvässä kuin pahassakin. Valonsäde lopetettiin 18-vuotiaana jännevamman uusiuduttua.

Emänisä Valo-Ihme oli 161 cm korkea voikko ori, jolla oli korkeasti kaartuva kaula ja näyttävä tapa olla esillä silloin, kun varsin hyvin tiesi olevansa huomion keskipisteenä. Se kilpaili menestyksekkäästi kouluratsastuksessa vaativan B:n tasolla ja oli tunnettu hyvästä kokoamiskyvystään. Luonteeltaan Valo-Ihme oli älykäs, jokseenkin herkkähipiäinen ja ovelakin. Orilla oli tapana oppia nopeasti, siis myös ne asiat, joita siltä ei ehkä olisi toivottu. Valo-Ihmeellä oli elämänsä aikana kolme elämäntilanteeseen hyvin soveltuvaa osaavaa kotia ja se oli aikanaan suosittu siitosori. Valo-Ihme oli terve ja kestävä, mutta hieman herkkä stressille. Ori kuoli 21-vuotiaana ähkyyn.

Emänemä Karnelia oli 157 cm korkea, vaaleanpunarautias sporttinen suomenhevostamma. Sillä kilpailtiin kouluratsastuksessa vaativa B -tasolle asti tasaisesti menestyen. Luonteeltaan Karnelia oli rauhallinen, järkevä ja työntekoon sitoutunut varma suorittaja. Se ehti elämänsä aikana vain kahteen kotiin ja oli koko uransa ajan terve ja kestävä, ilman merkittäviä loukkaantumisia. Karnelia sai 5 varsaa, joille se periytti ratsumaista rakennetta, suorasukaista työmotivaatiota ja tasapainoista luonnetta. Moni sen jälkeläisistä on päätynyt luotettaviksi harraste- ja kilparatsuiksi. Tamma kuoli 25-vuotiaana vanhuuteen omassa tutussa ympäristössään kotitallilla. 

Jälkeläiset

s. 18.02.2026 o. Havun Toivontuoja (i. Toivomus) / om. Mila, Käkiharjut

s. 11.03.2026 o. Havun Priimus (i. Ponnekas) / om. Uppe, Havukallio / kilpaillut KRJ 6/5

Kilpailumenestys

Päiväkirja

23.03.2026 Tavoite- ja suunnitelmakatsaus (kirjoittanut omistaja, 310 sanaa)

Mitä meille kuuluu? Kiitos kysymästä, tosi hyvää! Halti on palannut mammalomilta ja on monipuolisessa arkikäytössä rauhalliseen tahtiin, ilman paineita treenistä tai vapaiden liiallisesta kertymisestä. Haltin kanssa ollaan tällä hetkellä siinä pisteessä, että kilpailukentät on pikkuhiljaa jätetty historian lehdille ja jälkeläisiä tammalla on jo kaksin kappalein. Tamman voikko esikoisorivarsa Toivontuoja lähti Pirkanmaalle Käkiharjuille. Seuraava varsa, punarautias Priimus, oli suunniteltu ja toteutettu vahvasti kotiinjääväksi kasvatiksi ja jäikin meille ikiomaksi suunnitelmien mukaan. Halti osallistuu jalostustyöhömme vielä ensi kuussa yhden jälkeläisen verran, minkä jälkeen tamma saa jälkeläisten osalta huilata. Mikäli joku kiinnostuu tämän kevään jälkeen tilausvarsasta juuri Haltia hyödyntäen, emme missään nimessä sitä estä, mutta pakottavaa tarvetta meillä ei Haltin käytölle enää välttämättä jatkossa ole. Ajatuksemme tässä onkin se, että laatu korvannee määrän. 

Halti on ollut alkuvuoden mukana kuukausittaisilla Cup-päivillä niin VSR:n kuin KRJ:n alaisissakin suurkilpailuissa, mutta sijoittumisen sijaan Halti on näissä tilaisuuksissa keskittynyt kaikkeen muuhun kuin itse tekemiseen. Yleensä Halti on kisapaikoilla yllättävän rento luonteenpiirteet huomioon ottaen, mutta Cup-päivät ovat niin nextin levelin touhua, etten yhtään ihmettele. Helmikuun lopulla käytiin Näyttelyjaoksen alaissa näyttelyissä Cloudfieldin tiluksilla. Halti oli sielläkin hieman epäröivä koko reissun ja sen jännitys tarttui minuun ja kimposi totta kai bumerangin lailla takaisin tammaan. Halti sijoittui kovatasoisessa tammaluokassa häntäpäähän sijalle 11/12, mutta tuomari mainitsi tamman kuitenkin olevan sertin arvoinen. Maaliskuun alussa käytiin myös toisissa Näyttelyjaoksen näyttelyissä Kilpailukeskus Bailadorissa, jossa sijoitus oli 9/12 ja tällöinkin tuomari arvioi Haltin sertin arvoiseksi. Haltilla on vielä paljon ikää jäljellä, joten mikään ei estä meitä osallistumasta jatkossa vielä lisää näyttelyihin havittelemaan oikeutta kantakirjatammaksi. Suomenhevosnäyttelyitä järjestetään kovin harvakseltaan, joten näinköhän tässä joutuu itse järjestäjän asemaan.

Meillä on kevään tai kesän korvilla suunnitelmissa käyttää Halti sekä suomenhevosten omassa että Kouluratsastusjaoksen laatuarvostelussa muutaman muun tamman ohella. Hieman kuumottelisi ilmoittaa tamma myöhemmin myös Yleislaatuarvostelun tilaisuuteen. Laatuarvosteluja silmällä pitäen meillä on edessä Haltin suvun selvittely erinäisistä lähteistä. Ainakin kasvattajaan Kukkolan Päiviin otetaan yhteyttä pikimiten, jotta saadaan selvitysprosessi käyntiin. 

20.03.2026 Maastoretkellä "virkistäytymässä" (kirjoittanut omistaja, 228 sanaa)

Maastoreissut Haltin kanssa on aina vähän kuin lähtisi tutkimusretkelle. Ei varsinaisesti siksi, että vastassa oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita, vaan siksi, että tamma huomaa aivan kaiken. Tämän päivän lenkki ei ollut poikkeus. Jo alkumatkasta Halti oli hyvin kuulolla. Se ei kiirehtinyt eikä hätäillyt, mutta sen korvat kävi jatkuvasti kuin pienet tutkat. Kun pusikosta lehahti pikkulintuparvi, tamma pysähtyi, nosti päätään ja tarkisti tilanteen. Tamma ei tässä vaiheessa suorittanut tiikerin loikkia, ei edes sivuaskelta, pelkkä tilannekatsaus ja matka sai jatkua. Ratsastajana tämä vaatii himskatin aktiivista ja kurinalaista läsnäoloa. Heti jos ajatukset karkaavat muualle, Halti jännittyy ja tuntuu tiedustelevan ollaanko selässä vielä mukana juuri tässä hetkessä vai pitääkö tässä yksin pärjätä kylmässä maailmassa. Halti on siinä mielessä todella rehellinen, että se peilaa tasan tarkkaan kuskin eleitä ja käyttäytyy sen mukaisesti. Rämmimme rauhallisen maastolenkin loppupuolella kauniin metsäpolun, joka kaartui mutkitellen hieman loivasti ylämäkeen. Halti oli aivan elementissään keskittyessään nostelemaan jalkojaan, jottei kompastuisi kantoihin ja juurakoihin. Mäen päällä ihailtiin hetki jo tähän aikaan keväästä lumettomaksi sulaneita kevätmaisemia ja lönköteltiin mäen toiselta puolelta loiva hiekkatie kotia kohti. Vielä ennen onnistuneen lenkin päätöstä Halti pysähtyi jumiutuen kuuntelemaan todella kaukaa kuuluvien joutsenien ääntelyä niin keskittyneesti, ettei tamma meinannut reagoida pohjeapuun ollenkaan. Sillä ei ollut aikeissa karata pikajuoksuun pelästyneenä, sen kyllä tiesin. Mutta kovin tarkkakuuloisesti tamma otti asiakseen kuunnella kevään merkkejä. Haltin kanssa lenkkeilyssä ei oma pää pääse narikkaan, mutta toisaalta tämän kanssa pääsee harjoittamaan läsnäoloa. 

11.02.2026 Ravityöskentelyä (kirjoittanut omistaja, 302 sanaa)

Tänään oli taas vaihteeksi niitä päiviä, kun oma keskittymiseni oli vähän sinne päin. Talliarjessa on juuri nyt hieman liikaa sisältöä, muuttujia, haasteita ja uuden opettelua, mikä heijastuu todella paljon omaan olooni ja tekee minusta väistämättä poissaolevan. Suuntaa antava viikko-ohjelmani ilmoitteli, että Haltia olisi hyvä tänään kuitenkin liikuttaa ja treenaamalla treenata kouluratsastellen. Tiedostin jo tässä vaiheessa, että pienimmätkin henkiset harhailuni ja stressi välittyy aivan satavarmasti myös tammaan. Alku menikin säätäessä. Minulla oli upouusien jalustimien kanssa ongelmia selkään noustessa ja vielä selästä käsin ja tämänhän Halti koki täysin poikkeavaksi toiminnaksi minulta. Tamma ei tasan seissyt paikallaan sen vertaa, että sain selässä asetuttua aloilleni. Tässä vaiheessa piti ihan tallista soittaa tallityöntekijä hätiin pitämään hevosesta kiinni, jotta sain mallailtua uudet jalustimet kuntoon. Eikä kierrokset tähän jääneet, tietenkään. Alkuverryttelyjen jälkeen ravityöskentelyä aloittaessani pyysin yhtä asiaa, sain kolme. Kaikki teknisesti oikein, mutta vähän liikaa kerralla. Halti selvästi yritti parhaansa mukaan miellyttää, mutta kun en ollut täysin oma itseni ja avuiltani selkeä, alkoi hevonen tarjota vaihtoehtoja. Ja sehän ei nyt varsinaisesti ollut sitä mitä tältä treeniltä hain. Tässä vaiheessa oli pakko pysähtyä, hengittää ja nollata tilanne omassa päässä. Kun sain oman tekemiseni rauhoittumaan, tapahtui se klassinen Haltin "no oisit heti sanonut"-hetki. Yhtäkkiä kaikki oli untuvan kevyttä. Työskentelyyn alkoi riittää pienenpienet avut, hevonen oli tasapainossa ja rento. Halti teki yhden asian kerrallaan, eikä lähtenyt arvailemaan. Avo- ja sulkutaivutukset, pohkeenväistö ravissa ja lisätty ravi alkoivat rullata omina kokonaisuuksinaan todella mukavasti. Treeni lopetettiin hyvässä paketissa etenevään raviin noin 45 minuutin kohdalla ja loppukäynnit tein maasta käsin, sillä tuntui että omakin kroppa oli mennyt ihan solmuun selässä ja hyötyi kävelystä. Halti on siitä vinkeä, ettei se oikeastaan rankaise ratsastajan virheistä, mutta ei myöskään katsele mitä tahansa touhua sormien läpi. Halti vaatii ratsastajalta paljon, mutta aivan varmasti suorittaa tasaisen varmasti heti, kun kuskin ja hevosen energiat on täydellisessä sopusoinnussa keskenään. Tästä on hyvä jatkaa.