SV-I KTK-III

Runon Vilhelmiina

VH26-018-0033

Kuvista kiitos Pikselit

Tämä varsa tulee upeasta, koulupainotteisesta suvusta. Tammalinjassa on huikeita Runoratsujen ja Villahaan kasvatteja, joista varsinainen kruununjalokivi on varsan ee. Villahaan Venla, vuoden 2023 KRJ Finnhorse Champion. Isälinjassa näkyy niin ikään menneiden vuosien rakas kasvatusyhteistyö Villahaan kanssa. Tämä varsa on arvokilpailukentillä menestyneen isänsä viimeinen varsa ja sillä on potentiaalia niin koulukentille kuin laadukkaaseen suomenhevosjalostukseenkin. -kasvattaja

Vilhelmiina on suvullisesti niin nostalginen, että olisin ostanut tamman itselleni vaikka se olisi ollut aivan tuhoon tuomitun epäsopiva kouluratsun raakile tai vaikka se olisi telonut itsensä oloneuvoseksi jo nuorena. Olisin käärinyt sen arjen silkkipaperiin ja lellinyt piloille, ehkä kerryttänyt sille huomaamattani muutaman ylimääräisen kilon ja esitellyt tammaa jokaiselle vierailijalle kuin hienoimpana saavutuksenani koskaan. Ja sitähän se kyllä on: Miinan suvussa vaikuttaa kantahevosina monta omistamaani, itselleni hyvin merkityksellistä ja panostettua hevostani menneiltä vuosilta. 

Onneksi ei tarvinut jättää Miinaa pihattoponiksi takapihalle, sillä tämä runolainen on siunattu hyvin herttaisella luonteella, on ulkokuoreltaan monin puolin kuin ilmetty isänsä ja myös kouluratsun elkeet on täsmälleen isältä perityn ryhdikkäät ja ratsastettavuus priimaa. Tamma kommunikoi emänsä tapaan hyvin paljon äänellä niin hyvässä kuin pahassakin. Se hörisee ja pörisee, puhisee ja kiljuu. Ja pikkuhiljaa palvelusväkikin on oppinut tulkitsemaan enemmän ja enemmän näitä tamman kaikenkirjavia korahduksia ja jutusteluja. 

Miina on seurallinen ja seurankipeä. Se on myös hyvin laumaorientoitunut, eikä siedä yksinoloa. Kisoihin ja valmennuksiin sen kanssa lähtee aina vähintäänkin seuramieheksi joku toinen tamma mukaan. Jopa eläinlääkäriretkelle ollaan jouduttu pakkaamaan tervekin hevonen mukaan, jotta lastaamisesta ja matkustamisesta ollaan selvitty kunnialla läpi. Sanomattakin lienee siis selvää, ettei Miinaa saa koppiin ennen kuin siellä on seura odottamassa. Eikä tätä saa tarhattuakaan yksinään. Eikä vietyä tyhjään talliin. Ehei, kavereita olla pitää. Myös maastoon Miina tarvii kaverin mukaan ja mielellään kaksikin niin, että tamma saa itse kulkea keskellä. Seurallisuudesta on myös hyötyä, sillä Miina kulkee aamulla tallista ulos tarhaan vapaana kaverin perässä ja mielellään myös illalla tai treeniä varten sisälle myös samalla kaavalla. Helppohoitoinen, suorastaan koiramainen yksilö siis, eikä varmasti lähde omille teilleen. 

Ratsuna Miina on paljon hienompi ja laadukkaampi kuin miltä ehkä maasta käsin vaikuttaa. Tämän suomalaisen muotokielen alla on itsensä kevyin avuin kokoava, itseään kannatteleva, järkevä, rytmikäs hevonen, jolla on juuri sopivasti vauhtia kaikissa askellajeissa. Miinalla on isältä peritty mahtava ravi, jossa kelpaisi matkustaa vaikka koko päivän vaelluksen. Miina on hieman varautunut ja säikähtelevää sorttia yksin maneesissa tai kentällä treenatessa, mutta jos paikalla sattuu olemaan yksikin toinen hevonen, Miina on paljon rennompi. Ja rentous sen kun kasvaa mitä enemmän ympärillä on muita: valmennus- ja kisapaikoilla Miinan sielu lepää ja se tuntuu imevän muista hevosista turvan tunteen itselleen. 

Suku

Vilhelmiinalla on tasan 5-polvinen hienonhieno suku täynnä myös omia vanhoja hevosiani Villahaan ajoilta. 

Isälinja: Runon Rahkapulla - Runon Kanelipulla - Fiktion Leo - Susikallion Liekin Lento - Liekin Leikki

Emälinja: Runon Verapiina - Villahaan Venla - Villahaan Vanni - Runon Varpu - Vilariina

Jälkeläiset

Vilhelmiina ei ole vielä mukana Havukallion kasvatustoiminnassa. 

Kilpailumenestys

Miinan kanssa kilpaillaan porrastetuissa kouluratsastuskilpailuissa. Ajankohtaiset kilpailutiedot löydät toistaiseksi hevosen VH-profiilista. 

Cup-sijoitukset

31.01.2026 VSR-Cup / Kuuran Suomenratsut / helppo C / 2/33 (75,689%)

Päiväkirja

20.02.2026 Suomenhevosvarsojen arviointitilaisuudessa (kirj. omistaja,  214 sanaa)

Pakkasimme tänään tallitiimin kanssa yhteen traileriin Vilhelmiinan ja Haltin, toiseen Ruuti-orin. Haltihan lähti tässä porukassa ihan vain seuranaisen virkaa toimittamaan, sillä Miinaa ei voi kuljettaa yksinään eikä pöhelöä Ruuti-oria voinut turvallisuussyistä pistää samaan koppiin Miinan kanssa. Tällä kokoonpanolla suunnattiin VSR:n järjestämään varsa-arviointitilaisuuteen, jossa pääsee samalla katsastamaan tämän hetken suomenhevosnuorisoa. Yllätyksekseni osallistujia oli kohtuullisen vähän ja minä olinkin sitten näiden Runoratsujen kasvattien kanssa ainoa 4-vuotiaiden sarjaan osallistuva omistaja. Vilhelmiina palkittiin luokkansa parhaana 4-vuotiaana pisteillä 66,2p. Rakenteesta tamma keräsi 7 pistettä ja suvusta täydet 10. Käytöksestä rakennearvostelun aikana Miina sai 6 pistettä ja siitä olin ehdottoman ylpeä, sillä hieman varauksella odotin rauhoittuuko Miina olemaan, kun paikalla oli arvosteltavana vain Ruuti ja tiedän tamman tasoittuvan aina silminnähden tilanteissa, joissa menoa ja melskettä on mukavasti ympärillä. Käsiteltävyydestä muutoin Miina sai 6,5 pistettä, mikä sekin kyllä yllätti, sillä Miina kävi siinä vaiheessa päivää jo hieman kierroksilla. Ratsastuskokeet menivät tosi mallikkaasti ja tamma tsemppasi tässä kyllä älyttömän kypsästi, joten lopputulemana Miina palkittiin ensimmäisellä palkinnolla. Paluumatkalle lähdettäessä kaverin kaipuu oli jo kova ja huomasin kyllä, ettei tämäkään retki ollut Miinalle taas helpoimmasta päästä. Tässä on todella hyvä kouluratsun alku, mutta sen laumariippuvaisuus rokottaa hieman reissupäivien mielekkyyttä näin allekirjoittaneen näkökulmasta. Ja oli Miinakin kovin väsynyt kun päästiin perille ja iltaheinien äärelle karsinaan. Mahtava varsapalkinto kuitenkin takataskussa, joten kannatti lähteä!

31.01.2026 VSR-Cupissa Lapissa (kirj. omistaja, 251 sanaa)

Vilhelmiina pakattiin tänään aamuvarhain kuljetusautoon muutaman muun tallimme nuoren hevosen kanssa, sillä suuntana oli meidän ratsutilan väelle historian ensimmäinen, Kuuran Suomenratsujen tiloissa järjestettävä VSR:n Cup-kisa. Matkaa tehtiin iltapäivään asti, eikä Miina ja Miinan laumaorientoitunut kuljetusjännitys nyt varsinaisesti tehnyt matkasta hirveän paljon mutkattomampaa. Pakkanenkin koveni kovaa vauhtia sitä mukaa kun matka kilpapaikalle läheni. Kilpailut järjestettiin lämmitetyssä maneesissa ja hevostilan tallitiloihin pääsi valmistelemaan hevosia, joten purevasta pakkasesta huolimatta kilpailujärjestelyt tekivät päivästä miellyttävän. Olin ilmoittanut Vilhelmiinan helppo C -luokkaan, sillä kilpailemme myös porrastetuissa vasta helpoilla tasoilla ja hieman jännitin miten Miina käyttäytyy. Ja vielä mitä, tamma näytti taas parhaat puolensa kilpailupäivän aikana ja erityisesti maneesissa, jossa se suorastaan rentoutui ihmiskuhinasta ja muiden hevosten läsnäolosta. Luokan ohjelmassa esiteltiin tuomaristolle harjoitusravia, voltteja, pysähdyksiä, harjoituslaukkaa, keskikäyntiä ja muita tyypillisiä helpon C:n liikkeitä. Miina toimi kuin ajatus. Se keskittyi, oli läsnä, kuunteli ja liikkui kilpailutasoa laadukkaammin omatoimisesti.  Taso oli kova, joten en uskaltanut hurrata ennen lopullisia pisteitä. Tuomaristo vakuuttui Miinan kyvyistä ja meidän rata arvioitiinkin prosentein 75,689! Lopullinen tulos oli 2/33 ja meidän ohitsemme kiri vain ystäväni Melina, joka oli yllätyksekseni saapunut myös kisaamaan runolaisillaan samoihin kisoihin. Oli mahtava päästä vaihtamaan kuulumisia ja onnittelemaan ansaitusta ykköspalkinnosta Melinan Kulmalan Kuukielo -tammaa. Kilpailutilanteen päätyttyä Miinasta alkoi kyllä välittyä pieni väsymys ja sen myötä esiin tuli äkäisyyttä, josta tiesin viedä Miinan autoon luottokaverinsa Haltin kanssa odottelemaan lähtöä. Miinan nuori ikä näkyy vielä ehdottomasti juuri näissä kisapäivien kuormittumisessa, vaikka tamma muuten suoriutuukin todella ihailtavalla varmuudella itse radoista. Pikkuhiljaa hyvä tulee, tämän kanssa kun ei kiirettä mihinkään varsinaisesti ole. 

20.01.2026 Vilhelmiinan kotiutumispäivä (kirj. omistaja, 332 sanaa)

Voisin kirjoittaa paksun kirjan tämän tamman suvusta. Siellä vaikuttaa niin paljon omia vanhoja hevosiani, että ihan herkistyttää. Onneksi huomasin Melinan myyvän foorumilla tätä aarretta, joka oli kääntynyt jo 3-vuotiaaksi kun siitä kiinnostuin. Minun onneni, ettei se ollut mennyt vielä kaupaksi. Kun Miinan muuttopäivä läheni, Melina vielä varmisteli olenhan ottamassa traileriin matkaseuratamman mukaan. Tiedossa oli, ettei Miinaa tultaisi saamaan lastattua ilman kaveria. Laumatietoisuus ja kaverin vieressä kyhnäämisen tärkeys lienee ainut miinuspuoli tässä muuten niin lungissa hevosessa. Eikä tämäkään miinus maailmaa kaada, aiheuttaa vain pientä järjestelyä arjessa. Ja toistaiseksi meillä oli tallissa vain kolme tammaa, joista yksi saa slaakin rutiineissa tapahtuvista rikoista, toinen jännittää muuten vaan elämää ja kolmas viihtyy mielummin itsekseen. Valitsepa siitä nyt sitten. Järkevintä oli pakata muuttopäivän aamuna keskimmäinen eli meidän kaunis voikko Halti traileriin ja toivoa, että kaikki menee hyvin. Ja pääsipä Melina samalla ihastelemaan Haltin väriä ja harjaa, jos vaikka joskus kiinnostuisi sen jälkeläisestä. Hieman Halti pohti mihin mennään, kun ei aamulla ollut valmennusaamun hoitorutiineja, mutta Runoratsujen tiluksille päästessä ja hetkeksi ulos trailerista jalottelemaan päästessään Halti tuntui ymmärtävän, että nyt tapahtuu jotain mieleistä. Kun Vilhelmiina tuotiin Haltin luokse, tuntui kaikki palaset loksahtelevan paikoilleen. Vilhelmiina pörisi ja ihmetteli voikkoa hieman nuorempaa tammaa hyvin uteliaana ja Haltikin näytti löytäneensä aivan sydänystävän itselleen, sen verran rennommalta se yht äkkiä vaikutti. Ensin lastattiin Halti, sitten Miina perään. Siellä ne höpisivät toisilleen vielä trailerissakin ja matkustivat oikein sopuisasti, toinen toistaan tukien kotiin asti. Ja mainittakoon nyt näin jälkikäteen: näistä kahdesta hevosesta tulikin sitten aivan paita ja peppu. Ne tarhataan samassa isossa tarhassa, jossa muutkin tammamme ulkoilevat, mutta nämä kaksi tekevät siellä kaiken yhdessä. Ja Miina todellakin otetaan sisälle aina samaan aikaan kuin Halti ja karsinapaikat ovat myös vierekkäin. Näiden erottaminen on aina välillä väistämätöntä ja siitä saa henkilökunta kuulla kyllä kunniansa tammojen puolelta: sen verran meteliä pitävät kumpainenkin jos bestit on poissa, edes sitten vain tunnin verran. Jotenkin Miina solahti kuitenkin pakettiin kuin olisi tehty tänne. Ja niinhän se onkin tehty. Villahakalaisista, runolaisista, upeista kouluhevosista juuri meille, Haltin vierelle kulkemaan ja tukemaan toinen toistaan.