
Naapuriniemi
Naapuriniemi
Naapuriniemi on virtuaalinen yksityinen talli Havukallion ratsutilan kyljessä. Olemme vuokralla suomenhevosia tavoitteellisesti kasvattavan ratsutilan omistuksessa olevalla maapläntillä ja käytämme ratsutilan kanssa samaa kenttää ja maneesia sopimuksen mukaan.
Meidän talli on pieni 6 karsinan ja pienen pihaton kattava heppatalli. Yhtäaikaisesti meille mahtuu siis noin kymmenkunta hevosta asustelemaan.
Naapuriniemi sai nimensä yksinkertaisesti sijainnistamme, kun teimme Havukallion omistajien kanssa vuokrasopimuksen ja juursimme itsemme nykyisille sijoillemme aivan suomenhevossiittolan kylkeen.
#NAAP4936
Mekin olemme Virtuaalisen ratsastajainliiton hyväksymä harrastetalli
Tallin ylläpito
Uppe (VRL-11253)
Keskustan chat
Muita virtuaalisia pientalleja
Tallitoiminta
Meillä eletään hissuksiin. Hevosemme ovat saapuneet meille hyvin eri lähtökohdista ja niiden käyttötarkoituksetkin vaihtelevat suuresti. Naapuriniemen toiminta on koko perheen projekti: sekä perheemme aikuiset että kaksi tytärtämme harrastavat hevosia kaikki sydän edellä. Välillä innostumme kisailemaan hevosillamme, mutta sekin tehdään hevoslähtöisesti seura- ja aluetasolla lähialueille reissaten.
Hevoset
Naapuriniemen väki
Tallin arkea pyörittää nelihenkinen perhe sekä hevosten vuokraajat.
Aino Mattila, 39-vuotias
Jussi Lauluvuo, 43-vuotias
Velma Lauluvuo, 12-vuotias
Varpu Lauluvuo, 9-vuotias
Päivi Härmälä, x:n vuokraaja (ke, su)
Jenny Ahlberg, Kirpun vuokraaja (ma, to)
Tämän sivun koristekuvista kiitos Pikselit

