KOSMOS II

Kosmos on Naapuriniemen ensimmäinen asukas. Se on koko perheen käyttöponi, joka taipuu sekä äidin että tyttärien tarpeisiin ja jaksaa hyvin kantaa myös meidän isäihmistä tuntikaupalla maastovaelluksilla selässään. Kosmos, tai vielä tutummin ihan Kossu vaan, muutti meille vaellustallilta, jossa sen kanssa oltiin touhuttu vaellusten sijaan oikeastaan ihan kaikkea muuta. Myynti-ilmoituksessa todettiin ruunan olevan "liian vaikea nykyiselle ratsastajalleen, koska minkäänlaista menestystä ei ole mistään kisoista tullut. Osmon on aika muuttaa osaavampiin käsiin tai sitten vähemmän tavoitteelliseen tarkoitukseen". Kävimme katsomassa koko perheen voimin tätä nippanappa hevoskokoista risteytysotusta, jota markkinoitiin hyvin rohkeaksi, mutta hieman pöperöpäiseksi ruunaksi, jota piti selässä ihan ratsastamalla ratsastaa, jos tuloksia tahtoi. Sekä sen hetkinen omistaja että me taisimme kaikki olla yhtämieltä koeratsastuksen jälkeen siitä, että Kosmos sopii juuri meidän tarpeisiin enemmän kuin hyvin. Kosmoksella on starttu jopa 120cm luokissa ja kisailtu helppo A:ta sekä kenttää, mutta meille ruuna myytiin pääsääntöisesti ihan vain kaiken kansan rakastamaksi harrastusponiksi. 

Kosmos on kyllä kertakaikkisen passeli nimi sellaiselle hevoselle, joka näyttää siltä kuin joku olisi roiskinut sen päälle paletin täyteen tähtisumuja ja galaksipyörteitä, mutta jonka korvien välissä humisee lähinnä kosminen tyhjyys. Mutta hei, ainakaan Kosmos ei koskaan stressaa mistään. Ei kahisevasta pressusta tai metelistä. Sillä on vähän sellainen hidas ajatteluprosessi, mutta kun se lopulta päättää tehdä jotain, se tekee sen sata lasissa. "Kossu" on tosi helppo käsiteltävä, se lähinnä meditoi yrittäen ottaa yhteyttä johonkin toiseen ulottuvuuteen silloin kun sitä puunataan ajan kanssa. Samaan aikaan sillä on kuitenkin pieniä, erikoisia maneereja, jotka osoittavat, että siinä vielä henki pihisee.

Ensinnäkin, Kosmos on pahuksen uteliasta sorttia. Jopa ärsyttävyyksiin saakka. Kaikki mikä kalisee, rapisee tai näyttää edes etäisesti syötävältä (kuten vaalea hiuspehko), on automaattisesti sen suussa, jos suullaan vaan siihen ylettää. Toinen vähän ärsyttävämpi maneeri on se, että kun Kosmos vaipuu aatoksiinsa, sitä on ihan mahdoton saada siirtymään tai nostamaan jalkojaan. Tällöin Kossu vain heilauttaa häntäänsä ja ummistaa silmiään vielä hieman tiukemmaksi kiinni.

Kosmos on oikea rohkelikko. Se ei ikinä kyttää, ei tee äkkiliikkeitä tai katoa alta mihinkään. Kossu menee vaikka läpi lieskojen, jos sellaisia eteen sattuu. Se rakastaa hyppäämistä, oli kyse sitten esteistä, ojista, vesimatoista - ihan sama - Kossu hyppää vaikka puutarhapöydän yli ilman lisäkysymyksiä. Vuonoveri tekee siitä vahvan ja varman ratsun ja toinen puolisko risteytyksestä on antanut sille just sen verran lisää kokoa ja askelta, että ehtii isompiinkin esteväleihin.

Tasapuolisuuden vuoksi mainittakoon pari heikompaakin puolta tästä ruunasta. Ensinnäkään Kossu ei juurikaan ajattele itse. Päätökset tulevat aina ratsastajan puolelta ja jos sille ei anna tarpeeksi selkeitä apuja, se improvisoi ihan mitä sattuu. Tämän lisäksi Kosmoksen energiatasot vaihtelevat niin suuresti, että niitä tuntuu olevan ihan mahdotonta etukäteen ennustaa. Yhtenä päivänä se on niin laiska, että pelkkä laukannostokin vie puolet pitkästä sivusta ja kolme ähkäisyä. Toisena päivänä se on kuin ohjus. Ja tämän kanssa ei valitettavasti koskaan selkään noustessa vielä tiedä mitä tuleman pitää vai pitääkö mitään. Joten todettakoon, että vaikka Osmon korvien välissä onkin ehkä pelkkä kosminen tyhjyys, sydämessään sillä on kokonainen galaksi. 

Elämänmeno Naapuriniemessä

8.huhtikuuta 2026 Kosmos saapuu

Kilpailut ennen Naapuriniemeen muuttoa

tulossa tähän

Päiväkirja ennen Naapuriniemeen muuttoa

26.09.2024, kirjoittanut entinen omistaja 

Vuosia sitten aloin pohtimaan, mitä antaisin veljentyttölleni, Unnalle, rippilahjaksi. Unna oli kasvanut issikoiden parissa ja tölttäsi välillä minua paremmin, mutta tiesin, että hänen sydämensä paloi esteratsastukselle. Unnan kaverit omistivat estehevosia ja Unna kaipasi kovasti samaan joukkoon.

Myönnettäköön, että harkitsin myös jonkun issikkani kouluttamista estekentille – mutta se olisi ollut pitkä ja kivinen tie... Joten se oli kuin kohtalon sanelemaa kun huomasin ilmoituksen, jossa Tuonisen Liisa tarjosi vuonistammaansa varsapuuhiin. En miettinyt sitä pitkään, kun olin jo päätökseni tehnyt. Unna saisi seurata tätinsä jalanjälkiä "vuoniksen" kanssa ja samalla hän saisi haluamansa pelin esteradoille. Pienellä tuunauksella nimittäin...

Olin melkein osasyyllisenä Tuonisen tukehtumiskuolemaan, kun kerroin Liisalle löytäneeni oriin hänen Elli-tammalleen. Pamautin kuningasideani pöydälle mitään häpeilemättä; mitä jos astutettaisiin se appaloosaorilla? (L: "Miksi" ja H: "No, koska se on kivan värinen".) Ja mikä parasta, se tuli pakasteena suoraan meren takaa. Monen viikon ajan Liisa luuli sitä vitsiksi ja nauraa hytkyi aina minut nähdessään. Saatoin itsekin aluksi nauraa asialle, mutta aika pian vitsi muuttui odotukseksi, varsan syntymäksi, eikä aikaakaan kun nuorta risteytyshevosta alettiin jo sisäänratsastaakin.

Osmo täytti 4-vuotta siinä kuussa, kun se muutti Juohtkaan ja ojensin Unnalle tämän rippilahjansa. Siitä lähtien Unna on saanut työstää Osmoa omaan käteensä sopivaksi, tulevaisuuden tähdeksi.

Osmon kuvat © VRL-01436