Vihjaus

VH26-018-0026

03.04.2026 NJ-näyttelyt / Adina / tuom. Jannica (VRL-04799) / irtoSERT

Vihjaus on tallimme historian ensimmäisiä oreja ja jalostustyömme "ensimmäisen aallon" evm-sukuisiin lukeutuva pienhevosori. Se haettiin Renton tallilta meille jo hyvin nuorena kasvamaan ja kehittymään, sillä tuttu kasvattaja melkein kuin  tuuppasi orin meille postipaketissa saatuaan tarpeekseen orin tavasta karkailla ihan vain karkailun ilosta ja omattuaan niin kukkoilevan kettuilevan yleisluonteen. Sama ralli jatkui meidänkin mailla, mutta jotenkin tämän kanssa ollaan pärjätty ja elämästä nautittu, vaikka tämä suomalainen on ehdottomasti Poni ja Ori isoilla alkukirjaimilla.  

Kuvista kiitos pilvipelto.kuvat.fi

Vihjaus on herasilmäinen ponikokoinen suomenhevonen, jolla on melkoisen kovat luulot itsestään. Tätä oria joutuu palauttelemaan harva se päivä takaisin maapallon pinnalle pilvilinnoistaan, joissa hän kuninkaan elkein tuntuu liitelevän. Viksu osaa kyllä sille päälle sattuessaan käyttäytyä ja varsin hyvin tietää miten tällä tontilla eletään, mutta silti sen kanssa saa olla jatkuvasti hereillä muistuttamassa käytöstavoista. Voimalla tätä(kään) ponia ei hallita, mutta aikaa saa varata vähän keskivertoa enemmän arjen rutiineihin, jotta orin ei ole mahdollista kunkkuilla käsittelijän kiireeseen vedoten. 

Meillä pyörii ratsutilalla nuoriakin tallityttöjä hoitamassa ja liikuttamassa hevosiamme, mutta Viksu on niitä yksilöitä, joita ei valvomatta voi antaa muun kuin aikuisen, ponin ennestään tuntevan käsittelijän hoidettavaksi ja ratsastettavaksi. Viksukaan ei kuitenkaan pure, potki tai muutenkaan ole sillä tavalla räyhämielinen (ihmisiä kohtaan), mutta esimerkiksi taluttaessa karkaamisen koettaminen ja karsinasta livistäminen ovat Viksun mielestä ihan erityistä hupia. Poni muistuttaa tässä mielessä aivan yhtä nuoruuteni ratsastuskoulu-muistojen isoa kirjavaa tammaa, joka toisti karkailukuviotaan hyvin ponnekkaasti viikottain rutinoituneesti. Viksu hoidetaan hoitotilassa, kahdelta puolelta kiinnitettynä. Karsinan ovea ei saa jättää auki, tämä on kirjattu ihan karsinan eteen valkotauluun huutomerkin kera. Onpahan kerran käynyt niinkin, että Viksun kaulajumia tuli osteopaatti tsekkaamaan ja vielä lähteissä päätti käydä Viksun luona uudemman kerran. Eipä siihen kauaa mennyt kun hieroja seisoi tyhjässä karsinassa ja Viksu uhoamassa pesuboksilla viattomalle sivulliselle oriressukalle. Viksulla hyrrää päässä aika kovaa ja varsinkin muita oreja kohtaan tämä poni yrittää (tuloksetta) kukkoilla, jos siihen tilaisuus suodaan. Ponin hoitaminen ja kuntoon laittaminen sinänsä eivät onneksi pesukarsinassa ole mitään rakettitiedettä, kunhan muistaa olla käsittelijänä hereillä ja vaatia ponia pitämään jalkaa ylhäällä kun pyydetään, seisomaan paikallaan ja olemaan hiljaa (sillä ääntäkin tästä lähtee, voi mokoma!). 

Ratsastamaan kun päästään, pitää ensin ehtiä ponin selkään. Viksu ei oikein osaa seistä paikoillaan tai sitten se ei vain viitsi. Tämä ori jakaa mielipiteitä ratsastettavuuden osalta, sillä toiset pitävät sen herkästä sytyttimestä, toiset vieroksuvat räjähtävyyttä. Viksulla on aika terävät askellajit istua ja se on suusta herkkä. Ori toimii painoavuillakin mukavasti kunhan nöyrtyy kuuntelemaan. Viksulla on tapana käydä keskustelua treenin alussa siitä kuinka tosissaan tänään oikein pitäisi käyttäytyä. Ori nauttii kouluratsastuksen liikkeistä, erityisesti väistöt ovat jostain syystä sen mieleen. Joku voisi kysyä miksi me käytämme jalostusorina näin ponimaista tappurapesää, mutta Viksullakin on hetkensä. Sillä on kaunis liikekieli, kunhan sitä osaa ratsastaa oikein ja pyytää määrätietoisesti sitä, mitä haetaan. Viksu ei suorita ylimääräistä, joten ori toimii juuri sen tasoisesti kuin sitä jaksaa ratsastaa. Viksu on todella maastovarma, vaikkakin vauhdikas sellainen. Ori ei myöskään näe mörköjä joka paikassa, joten hieman harkitsimme alkuun myös kenttäratsastusta ponin harrastelulajiksi. Hyppytekniikka tällä ei ole ihan priimaa ja jalat toimivat nopeammin kuin pää, joten kaikkien turvallisuuden takaamiseksi Viksun treenit sijoittuvat ihan vain visusti maankamaralle. 

Suku

Vihjauksen kasvattaja Aamu Rentto on kasvattanut pienhevoskokoisia suomenhevosia erityisesti kirjavista ja muista erikoisemmista väripaleteista Renton tilalla. Vihjauksen isä Vinkkeli on Renton oma 144cm korkea rautiaankirjava herasilmäinen jalostusori pienhevosmitoilla. Läsipäinen tuuheaharjainen Vinkkeli osoittaa mistä Vihjaus on ulkomuotonsa perinyt. Kantakirjattu Vinkkeli on kilpaillut helppo A -tasolla kouluratsastuksessa ja sillä oli ennen Vihjausta 2 jälkeläistä, jotka nekin ovat perineet herasilmän ja kompaktin rakenteen. Renton sanojen mukaan Vinkkeli on ponimainen, energinen ja hyvin utelias yksilö, eli myös luonteen puolesta Vihjaus lienee poimineen geenipelissä aika paljon isänsä piirteitä iloksemme. 

Isänisä Vikatus oli 145cm korkea, rautiaankirjava ja niin ikään myös herasilmäinen kantakirjaori, jota Renton tila lainasi jalostukseen tallin ulkopuolelta. Vikatus oli monitoimipeli: sillä on kilpailunäyttöä koulu- ja valjakkoluokista ja se oli luonteensa puolesta tykätty koko perheen ja lähipiirin käyttöponi vapaa-ajalla. Vikatus oli selkeä, lempeä, turvallinen ja tasapainoinen hevonen, vaikka orina koko elämänsä elikin. 

Isänemä Ella-Nessa oli 140cm korkea pieni ja kompakti, sirohko pienhevostyyppinen suomenhevonen. Punarautias läsipää omasi luonnetta enemmän kuin Vinkkelin isäksi valittu Vikatus, mikä varmasti vaikuttaa Vinkkelin energisyyteen ja sitä kautta vielä Vihjauksenkin hermorakenteeseen. Ella-Nessa muutti nuorena kasvattajaltaan Renton tilalle treenattavaksi ja sillä kilpailtiin estepainotteisesti. Vauhdikas tamma oli hieman tuulella käyvä niin selästä käsin kuin käsitellessäkin, 

Vihjauksen emä Kimmellys on myös Renton tilan omia nykyisiä hevosia ja ollut Aamun projektina 1-vuotiaasta lähtien. Tämä vaaleanrautias hevoskokoinen 152cm korkea siro tamma valittiin kasvattajan sanojen mukaan yhdistelmän emän osaan rauhallisen ja selväpäisen luonteen vuoksi. Tamman maltillisen olemuksen ja hevoskokoisen rakenteen ajateltiin tasoittavan ja täydentävän Vinkkeliä, mutta täytyy todeta Vinkkelin suureleisten piirteiden dominoivan tässä yhdistelmässä silti hyvinkin vahvasti herasilmää myöten. Kimmellys on niin ikään myös kantakirjattu ja Renton ratsastajat ovat kilpailleet tammalla pääasiassa helppo A:ta mutta myös vaativa B-tuloksia saavutettiin ennen kuin Kimmellys siirtyi tapaturmaisen jalkavian vuoksi siitoskäyttöön. Tamma itsessään on ollut hyvin terve ja kestävä, siinäkin mielessä mukavan huoleton hevonen, mutta lastauksessa sattunut epäonninen sattumus aiheutti valitettavasti Kimmellykselle vian, jonka kanssa ei enää voi ajatella kilpailumielessä treenaamista. Kimmellyksellä oli entuudestaan vasta yksi jälkeläinen ennen Vihjausta ja näiden kahden varsan perusteella Renton tilalta osattiin kertoa Kimmellyksen olevan varsinainen Muumimamma ja kuin luotu emäksi. 

Emänemä Kimalle oli rotevan pehmeä vaaleanrautias 151cm korkea ratsukäytössä ollut tamma. Sillä kilpailtiin koulu- ja esteratsastuksessa, minkä ohessa (ja jälkeen) se toimi kasvattajatallinsa ratsastuskoulutoiminnan opetus- ja terapiahevosena vuosikymmenet. Kimalle oli äärimmäisen hyväluontoinen ja rauhallinen, sinnikäs ja sopeutuvainen, mutta kilpailukäytössä myös tarvittaessa hyvin lennokas ja energinen. Se tuntui virittyvän aina juuri sille taajuudelle, millä käsittelijäkin oli, eli siitä tykkäsivät myös aloittelijat, lapset, tädit ja kaikki siltä väliltä. Kimalle sai kolme jälkeläistä ja tamman menehdyttyä luonnollisesti vanhuuteen sitä jäi kaipaamaan suuri  ratsastuskoulun asiakkaista, kisaajista ja kasvatustoiminnan tukijoista koostuva fanijoukko. 

Emänisänä Vihjauksen suvussa vaikuttaa Hermiikki. Se oli hyvin sporttinen, 159cm korkea punarautias siro ja linjakas käyttöhevonen, jolla kilpailtiin koulu-, este- ja kenttäratsastuksessa. Kantakirjaori sai yhteensä 12 jälkeläistä, joille on periytynyt selväpäinen luonne ja suorituskykyinen rakenne. Hermiikki oli pidetty niin jalostustoiminnassa kuin omistajiensa keskuudessakin. Se asui elämänsä aikana kolmella eri omistajalla hevosesta riippumattomista syistä ja sopeutui aina uuteen käyttöön uusissa tiloissa ihanteellisesti. Vanhemmiten ori ruunattiin ja se sai elää tervettä pihattohevosen elämää laumassa kilpailu-uran jälkeen. Hevonen jouduttiin lopettamaan pahenevan suolistotulehduksen jälkikomplikaatioiden vuoksi. 

Jälkeläiset

s. 19.02.2026 o. Havun Viipotus (e. Punastella) / om. Tuire, Pöystilä

s. 16.03.2026 t. Havun Wanamo (e. Waniljavuokko) / om. Uppe, Havukallio / KRJ tasolla 5/4

s. 04.04.2026 t. Havun Willivadelma (e. Waniljavuokko) / om. siguri, Kuuralehto

Kilpailumenestys

Päiväkirja

03.04.2026 Näyttelyhumua (kirj. omistaja, 201 sanaa)

Tänään oli ison hevoslastillisen (Viksun lisäksi ryhmärämässä tällä kertaa Toivo, Hymy, Stella ja Hipsu...) ja tallitiimiläisten kanssa suuntana Adina ja Näyttelyjaoksen alaiset suomenhevosnäyttelyt. Rotuluokka-päivä kiinnosti minua jo siinä mielessä, että paikalla oli rakennehelmiä muilta talleilta. Viksulle nämä eivät olleet suinkaan ensimmäiset näyttelyt, mutta menneistä reissuista en ole viitsinyt suotta kirjoitellakaan, sen verran pettynyt olen ollut tuloksiin. Tänään sainkin aiempiin reissuihin verraten yllättyä positiivisesti ja olla sydämenpohjasta kiitollinen tuomarille, joka palkitsi Vihjauksen rakenteen irtoSERTillä. Tämän myötä tästä pienhevosesta kehkeytyi meidän tallin ihkaensimmäinen kantakirjakelpoinen evm-sukuinen ori! Vielä kun saataisiin jollekulle meidän evm-tammoista myös samanlaista gloriaa meriittipankkiin niin saataisiin pukattua ainakin meille ikiomaksi yksi suoraa vanhempien toimesta kantakirjakelpoinen havulainen. Viksu oli näyttelyissä oma pörheä itsensä ja esitteli kyllä parhaat puolensa kuten ennenkin. Tänään mukana oli kuitenkin ehkä ripaus tarkkuutta ja malttia niin ponissa kuin esittäjässäkin, mikä ehkä lisäsi esiintymisen hallittavuutta ja antoi tuomarille tilaisuuden arvioida rakennetta kaikessa rauhassa ilman, että poni kokoajan valui johonkin päin. Meidän kantakirjattavien hevosten lista on tällä hetkellä monen kuukauden mittainen, etenkin nyt kun tilaisuuksia järjestetään harmillisen harvakseltaan eikä kuukausittain. Katsotaan saadaanko Vihjauksesta kantakirjakelpoista tämä vuoden puolella. Kaiken kaikkiaan tämä näyttelyreissu oli oikein onnistunut ja yllättäväkin, sillä lähdin aikalailla takki auki esittelemään tätä pienoria ja muistissa oli edellisten reissujen epäonni. 

15.02.2026 Koulutreeniä ilman satulaa (kirj. omistaja, 328 sanaa)

Tänään oli taas toimintaa sarjassamme pöljät ideat, jotka täytyy toteuttaa. Viksu on tuntunut etenkin ravatessa jonkin aikaa vielä normaalia terävämmältä, joten ajattelin kokeilla satulatta saisinko jotain otetta orin liikkeisiin ja huomaanko työskentelyssä jotain epäpuhtautta sitä kautta. Viksullahan on hyvin hankalat askellajit istua, mutta ilmeisesti ei riittävän hankalat kun sain itseni kapuamaan selkään maneesin nurkassa. Viksu ei sinänsä ollut milläänsäkään ideasta, mutta jo alkukäynneissä huomasin, että poni on yllättävän liukas ja aaltoilevasti liikkuva. Raviverryttelyissä tikittävä askellus terävöityi kuten yleensäkin, mutta niin lisääntyi myös vauhti. Minua nauratti selässä, sillä mieleeni tulvi elävästi vuosikymmenten takaiset ponileirit ja allekirjoittanut esiteini-ikäisenä vetämässä satulatta rallia paikallisen tallin poneilla. Viksukin päätti verestää näitä mielikuvamuistoja vielä vähän ja päätti yhden kauniin ravivoltin jälkeen väistää salamana vasemmalle kauniilla ristiaskelilla pienen pukin säestämänä. Minähän jatkoin tyytyväisenä matkaa oikealle ja löysin itseni maneesin pohjalta aivan kuten 25 vuotta sitten. Tässä vaiheessa Viksu viipotti jo maneesin toisessa päässä ohjat pitkällään. Ärjyin ponille pysähtymistä vaativia voimasanoja, sillä ohjat roikkuivat pahaenteisesti maata kohti. Ihme kyllä Viksu pysähtyi hetken kirmattuaan ja pääsin jatkamaan tätä todella hyvää ideaani treenata nimenomaan ravia ilman satulaa. Ori toisti samanlaisen mielivaltaisen kuvionsa vielä toistamiseen, mutta koska tällä kertaa pysyin selässä, sain hevosen keskittymiskyvynkin suurin piirtein takaisin ja sain tehtyä vielä hallittuja pohkeenväistöjä minun aloitteestani. Mitään erityistä huomionarvoista epäpuhtautta en orista sinänsä löytänyt ja ravi alkoi ehkä piirun verran pehmentyäkin tämän satulattoman treenin aikana. Mikään varsinainen kuningasidea tämä ei nyt kuitenkaan ollut ja ensi kerralla taidan suosiolla ottaa vain jalustimet ristiin kaulalle, sen verran hurjaa treeniä tämän ponin pompotus on koko kropalle. Viksu pääsi noin 50 minuutin treenin jälkeen loimitettuna karsinaan odottelemaan iltaheiniä, jotka poni olisi tahtonut juuri sillä sekunnilla kun karsinan oven suljin. Aikamoista metakkaa saatiin tallissa kuunnella iltaheiniin asti, joihin oli hurjat 15 minuuttia tässä vaiheessa. Jäin vielä illalla pohtimaan osteopaatin käyntiä, jotta mahdolliset piilevät kireydet katsottaisiin vielä ammattilaisen toimesta läpi. Jotenkin hevosvaistoni sanoo, että jossain on pientä särmää, joka olisi mahdollista sulattaa pois ja saada orin askelluksesta elastisempaa, mutta en tarkalleen itse keksinyt vielä tähän syytä. 

19.01.2026 Varsa-ajan muistiinpano (kirj. omistaja, 230 sanaa)

Jos joku joskus tulevaisuudessa kysyy minulta, millainen Viksu oli nuorena, en todella tiedä haluaako kuulija kuulla totuutta vai kaunistellun version. Haimme Vihjauksen meille Renton tilalta varsavuoden lopulla, eli heti kun mahdollista, sillä ennestään minulle tuttu kasvattaja Aamu oikeastaan puoliväkisin usutti hevosta meille. Sanotaanko rehellisesti näin, että kasvattaja alkoi itse olla hieman kypsä tämän aivan raakileen nuoren vauvahevoisen tapaan karkailla milloin mitenkin (juonipaljastus: ei ole kyllä ikä tuonut yhtään älliä päähän, ihan sama ralli täällä vieläkin jatkuu). No, Vihjaus haettiin ja ongelma siirtyi mukavasti mukana meille. Kasvattajalla vapautui aikaa, meiltä lähti aikaa ja uskoa tulevaan. "Miksi sinun Uppe pitää tämmösiä mennä ostamaan?" kysyi viattomaksi sivulliseksi joutunut mieheni varsaponi vierellään, kun eräänkin kerran hän oli yllättänyt Vihjauksen pyykkituvasta ihmettelemästä linkoavaa pesukonetta. Karkailutehokkuutensa lisäksi Viksu oli varsa, jolle piti vääntää peruskäytöstavat rautalangasta. Ei riittänyt normaalit toistot, piti tehdä ainakin tuplat ja muistuttaa silti heti huomenna, ettei nyt suinkaan ole soveliasta järsiä loimea pois päältä heti kun sen päälle saa, saati kaverin loimea. Viksu olisi selkeästi karun suomalaisen pohjolan luontoon soveltuva pihattoponi, siitä antaa osviittaa myös Viksun tapa kerryttää itselleen massaa ja karvaa aina talven tullen. Pihattoelikkona sen ei tarvisi edes alentua typeriin loimiin, joihin sen on ollut hyvin vaikea siedättyä. Kokonaisuudessaan Viksun varsa-aika oli siis sanotaanko ikimuistoinen, mutta aika aikaansa kutakin. Tolkku saisi viimein muuttaa ponin päähän. Mutta tässä kohti voinee tietysti katsoa myös peiliin: mitäs läksit. Varsin hyvin tiesin mitä olin ostamassa..