Suvisävelmä

Kuvista kiitos Pikselit

Suvisävelmä "Suvi"

suomenhevonen, tamma

152cm, musta

syntynyt 19.03.2026 

kasvattaja Satu Järvesniemi evm

omistaja Uppe (VRL-11253), Havukallio

KO helppo A, koulupainotteinen 

kilpaillut KRJ 5/4

Tavoitteena KRJL ja SLA 


Meidän ensimmäinen evm-sukuisten hevosten "aalto" alkoi olla jo valmiina jälkeläisiä myöten laatuarvosteluihin, kun etsiskelin lisävahvistuksia tallimme ori- ja tammavalikoimaan. Toiveena oli ehdottomasti löytyy koulupainotteinen musta tamma osaksi värijalostusta. Oli aika lottovoitto bongata Järvesniemen tilan somesta myynti-ilmoitus 3-vuotiaasta Suvisävelmästä, jota mainostettiin hyvin rauhalliseksi, perinteiseksi suomenhevoseksi, joka ei vastannut liike- tai luonnetyypiltään vaativan tason kouluratsun alkua ja oli siksi kasvattajallaan myynnissä etsimässä kotia. Onhan meilläkin vaativan tason hevosia, mutta otin projektikseni kouluttaa tamman helppo A -tasolle ja keskittyä ennemmin tamman rooliin siitoshevosena myöhemmin. Kasvattaja kertoi tammasta arvostettavan rehellisesti. Kävin katsomassa Suvisävelmää kotipihatossaan osana tammalaumaa, hoidin tamman hoitopuomilla ja työskentelin tamman kanssa maasta käsin kentällä. Selkään en mennyt, sillä ratsukoulutus tämän kanssa oli vasta hyvin alkutekijöissään. Olihan se vähän laiskanpulskea ja teki mielummin vähän kuin hiketti turhia. Jotenkin tamma vain kolahti ja hintakin oli todella sopuisa. Lupasin tulla hakemaan Suvisävelmän meille jo seuraavalla viikolla. 


Suvi on mukavuudenhaluinen ja vankkarakenteinen, perin tyypillinen suomenhevostamma. Sen rauhallisen pehmeä katse saattaa antaa kuvan viattomasta hyväntahtoisuudesta, mutta tarkempi käsittelijä huomaa silmäkulmassa pilkahtavan harkitsevan älykkyyden kyllä. Suvi jos joku tietää milloin on mahdollista päästä helpommalla. Tämä hevonen ei ole pahuuttaan laiska tai uppiniskainen. Muotoillaanko asia jotakuinkin niin, että Suvi on ennemmin energian säästämisen maailmanmestari. Tamma neuvottelee mielellään josko asiat voitaisiin tehdä vähän pienemmällä uurastamisella. Työmotivaatio ja -moraali tällä hevosella ei siis hivele pilviä, mutta onneksi kyseessä on yllättävän helposti ohjailtavissa oleva, vauhdista ja kehuista lopulta hullaantuva tammahevoinen. 

Hoitotilanteissa Suvi on rauhallinen ja luotettava, mutta ei todellakaan täysin vailla omia mielipiteitä. Harjatessa tamma seisoo pääosin paikallaan, nautiskellen erityisesti sään ja lavan alueen käsittelystä. Tamma on ottanut asiakseen myös puskea sitä osaa itsestään kohti harjaa, missä nyt milloinkin tamman mielestä olisi hyvä kutiseva harjaa kaipaava kohta. Kaviot Suvi nostaa hieman hitaanlaisesti ja etenkin takajalkoja tamma viitsisi pitää ylhäällä omatoimisesti vain pienen hetken. Varustaminen sujuu yleensä ongelmitta, sillä siihen ei varsinaisesti vaadita Suvin omaa aktiivista panosta suun avaamista lukuun ottamatta. Muita hevosia kohtaan Suvi on äärimmäisen sovitteleva ja rauhallinen, muttei kuitenkaan jää missään tilanteissa reppanaksi alakynteen. Tamma ei oikeastaan liiemmin muista hevosista muutoin häiriinny, mutta ratsastustilanteissa tamma ei siedä muita hevosia ihan hännässään kiinni ja kertoo asiasta kyllä. Uusiin ihmisiin Suvi suhtautuu kohteliaan varautuneesti: se antaa tutkia itseään, mutta ei heittäydy heti tuttavalliseksi. Lastaustilanteissa Suvi ei kiirehdi. Yleensä se pysähtyy rampille hetkeksi katsomaan ja tuumailemaan, onko tämäkään nyt aivan välttämätöntä touhua. Aina se on kuitenkin lastautunut ennemmin tai myöhemmin ilman dramaattista vastarintaa. Kuljetettaessa Suvi on rauhallinen. 

Ratsuna Suvi on tasoltaan helppo A. Sillä on pehmeät askellajit istua: ravi on mukavan keinuvaa ja laukka pyöreää. Suvi vaatii kuitenkin ratsastajalta tarkkuutta, sillä tästä menopelistä loppuu tehot ja meininki heti, jos sille ei ole välttämätöntä tarvetta. Suvi testailee usein alkutreenistä kuinka tosissaan tänään pitää työskennellä, mutta mukavuudenhaluisesta puksuttimesta löytyy aika kiva suorittaja, kunhan jaksaa vaatia. Suville ei tunnu olevan mitään ongelmia missään tasonsa koululiikkeissä ja tamma onkin tasavarma tekijä kaikessa mitä sen kanssa keksiikään (tai mitä siltä jaksaa vaatia). Maastossa Suvi on todella varma ja rauhallinen. Etuveturiksi soveltuva tamma ei säiky, mutta ei myöskään omaa liiallista vauhtia missään olosuhteissa. Suvin kanssa voi huoletta laukata vaikka loivaa alamäkeäkin tai vieretysten kaverin kanssa aavalla sänkipellolla, eikä se silti lähde lapasesta. 


Suku

isä Prisketti

ii. Pristelli / ie. Lahjatar

emä Säväys

ei. Sähkötys / ee. Huiskeriina

Jälkeläiset

s. 02.04.2026 o. Havun Sumurumpu (i. Savutus) / om. Uppe, Havukallio


Kilpailumenestys

KRJ 5/4 (1851.78 op)

Suvisävelmän kanssa kilpailtiin keväällä 2026 porrastetuissa kouluratsastuskilpailuissa menestyen kansallisissa helppo A -luokissa asti.

Statistiikkaa:

17 voittoa, 6 muuta sijoitusta, 46 osallistumista

Sijoittumisprosentti 50%


Päiväkirja

00.00.2026 Otsikko

teksti