Runon Tähtituli

Kuvista kiitos Pikselit

Runon Tähtituli "Tähti"

suomenhevonen, tamma

152cm, rautiaankimo

syntynyt 05.04.2026

kasv. Melina (VRL-11408), Runoratsut

omistaja Uppe (VRL-11253), Havukallio

KO helppo A

koulupainotteinen

kilpailee KRJ


Tähtituli on 14. runolaiseni kautta aikain, kun otetaan laskuun myös Villahaan aikana omistamani ihanat Runoratsujen kasvattamat hevoset. Havukallion historian kolmas runolainen hankittiin meille tilausvarsana, sillä 1-polviselle tammalle oli sopivankokoinen aukko ja Runoratsuilla kaksi kivaa evm-sukuista kouluhevosta, jota ei tullut vastaan usein sukutauluissa. Rautiaankimo emä Tuikkutyttö varsoi maailmaan siron tamman, joka myöhemmin vaalentui kauniisti kimoksi emänsä tapaan. Sain vaikuttaa hevosen nimeen ja tarkoitus oli jatkaa isän kuninkaallista teemaa yhdistettynä emän T-alkukirjaimeen. Tuhkimo-nimi oli varattu englanninkielisenä versiona jo toiselle runolaiselle, joten pienen selvittelyn jälkeen nimeksi valikoitui Tähtituli. Se on 80-luvulta peräisin oleva sarjakuvasankaritar, Tamaran-planeetan prinsessa, jolla on lentämisen kyky ja taito ampua energiasäteitä käsistä ja silmistä. Hahmoa kuvaillaan yli-inhimillisen nopeaksi ja energisen räjähtäväksi. Ja juuri sellainen tämä kimo neiti oli ihan pienestä pitäen, eikä vauhti ole muuta kuin kiihtynyt kokoajan. 


Energinen, malttamaton, ennakoiva, varovainen, nöyrä


Suku

isä Pikkuprinssi KRJ-II

ii. Puolikuu / ie. Ruusunen

emä Tuikkutyttö

ei. Susiherra / ee. Tuikahdus


Jälkeläiset

Prinsessanimiä: Tuhkimo, Tähkäpää


Kilpailumenestys

KRJ Tasolla 0 (op.)


Statistiikkaa: 0 voittoa, 0 sijoitusta, 0 osallistumista

Sijoittumisprosentti %


Päiväkirja



Viikkosuunnitelma

Ma

Ti

Ke

To

Pe

La

Su

Varusteet

Tähden varusteiden pääasiallinen tehosteväri on vaaleansininen

Hoito-ohjeet