Navakka


Kuvista kiitos Pikselit
Navakka "Akka/Aksu"
suomenhevonen, tamma
150cm, vaaleanpunarautias
KO helppo A, koulupainotteinen
kilpaillut KRJ 5/4
Tavoitteena KRJL ja SLA
"Myynnissä tammamaisen kirpsakka 5-vuotias suomenhevostamma. Tomera ja topakka, emänsä tapaan varsinainen emäntä, josta myös nimi juurena juontaa. Pidetty pihatossa, puuhailtu silloin ja tällöin hiljakseen. Vaatii kunnon pohjakoulutuksen vielä, mutta hienosti liikettään kokoava kouluratsun alku." Tätä lukiessa huusin mielessäni itselleni kieltolauseita, mutta menin ja ostin tamman silti. Jotenkin meille on nyt tänä keväänä saapunut ihan roppakaupalla tammahevosia, jotka on kaikki markkinoitu jokseenkin kieroutuneessa valossa ja minä olen ne silti päätä pahkaa ostanut mielissäni. Tämäkin tamma tuntui haasteelta, jonka halusin ehdottomasti ainakin kokeilla selvittää.
Navakka on topakka tapaus. Akkana tai vielä tuttavallisemmin Aksuna meillä päin tunnettu tamma omistaa pahoja tallitapoja ja äkkiväärää ratsun käytöstä kaikkien hevostemme edestä. Markkinoimme jalostustoimintaamme saatesanoin "arvostamme hyvää luonteenlaatua" ja sitten hankimme vahvistukseksi tämmöisiä vatipäitä.. Noh, Akkakin on hienonhieno ja etenkin kouluratsuna parhaimmillaan hirvittävän kaunis ja toimiva menopeli, mutta tamma osaa olla kiukkuinen kuin ampiainen. Aksu lähtee joinain päivinä tarhasta töihin aurinkoisin mielin, mutta joinain päivinä siitä huomaa jo tarhasta taluttaessa, ettei tammalle olisi juuri nyt ollut sopiva hetki lähteä liikkumaan.
Suku
isä Vaisto-Varma
ii. Varmava / ie. Syvi
emä Napakka
ei. Nokkela Nuu / ee. Hulmukka
Navakan emä Napakka on kuin tyttärensä. Kasvattaja tiesi kuulemma heti Navakasta, että tulee nimeämään myös tämän varsan akka-teemalla.
Jälkeläiset
s. 01.04.2026 o. Havun Loitsimo (i. Loistelias) / om. Uppe, Havukallio
Kilpailumenestys

KRJ 5/4 (1822.3 op)
Navakan kanssa kilpailtiin keväällä 2026 porrastetuissa kouluratsastuskilpailuissa menestyen kansallisissa helppo A -luokissa asti.
Statistiikkaa:
5 voittoa, 25 muuta sijoitusta, 48 osallistumista
Sijoittumisprosentti 63%
Päiväkirja
00.00.2026 Otsikko
teksti