Jehneri

Jehneri "Jehna"

suomenhevonen, ori

156cm, tummanrautias

syntynyt 09.03.2026 (8-vuotias)

kasvattaja Emma Salosuo evm

omistaja Uppe (VRL-11253), Havukallio

KO vaativa B

koulupainotteinen 

kilpaillut KRJ tasolle 6/5


Jehneri saapui meille ensimmäisenä toimintakeväänämme 2026 vahvistukseksi evm-sukuisten kouluhevosten joukkoon. Meillä oli ennestään kolme oria, jotka kaikki edustivat tavalla tai toisella perinteistä suomenhevostyypistä poikkeavaa mallia värin tai koon puolesta. Jehnerissä ihastuin nimenomaan traditionaalisen raamikkaaseen rakenteeseen ja väriin, hulppeaa liinaharjaa unohtamatta. Luonnettahan orilta löytyi ja kasvattaja kertoi tästä ihan avoimesti ennen kuin edes ehdin harkita asiaa, mutta jotenkin Jehneri löysi paikkansa sydämestäni heti ensimetreillä ja meillehän ori lähti, ensimmäiseksi aidosti rautiaaksi ja aidosti suomijuntiksi evm-oriksi. 


Kuvista kiitos ransu.kuvat.fi


Jehneri on valitettavasti niitä suuria ratsutilan persoonallisuuksia, joiden kanssa talliporukka tuskailee päivittäin ja jonka pääomistaja itse kuitenkin näkee hiomattomana timanttina. Jehna ei varsinaisesti ole ilkeä eikä hankala pahuuttaan, mutta sillä on vahva oma tahto ja vielä vahvempi käsitys siitä, miten asiat pitäisi tehdä. Ori ei myöskään hyväksy sääntöjä automaattisesti vain siksi, että ihminen niin sanoo, vaan kokee selvästi oikeudekseen kyseenalaistaa kaiken. Siis kaiken. Jos Jehnaa pyytää väistämään käytävällä, se usein pysähtyy pohtimaan, miksi juuri hänen pitäisi väistää ja miksi juuri nyt. Tarhasta hakiessa ori saattaa katsoa portilla odottavaa ihmistä pitkään ja hartaasti ennen kuin päättää, onko sisälle lähteminen sittenkään todella välttämätöntä juuri nyt. Jehna ei ole koskaan ilkeä tai aggressiivinen, mutta osaa olla rasittavan periaatteellinen ja jääräpäinen möllykkä. Hitaasti lämpiävä luonne näkyy oikeastaan kaikessa. Jehna lämpenee uusille ihmisille, paikoille ja tilanteille harkiten ja ajan kanssa. Kun luottamus ennemin tai myöhemmin syntyy, orista tulee yllättävänkin pehmeä ja läheisyyttä rakastava halinalle, joka nojaa turvallisen ihmisen syliin sangen sympaattisesti. Jehna on kaikin puolin pitkään ja perusteellisesti ajatteleva ja harkitseva hevonen, jonka rattaat pyörivät rasittavan hitaasti. 

Käsiteltäessä Jehna on rauhallinen mutta omapäinen persoona, testaillen mielellään ihmisen johdonmukaisuutta. Taluttaessa ori kulkee verkkaisesti ja hoputtamalla muuttuu helposti entistä hitaammaksi vastustellen asioita puhtaasti periaatteesta. Rauhallisen ja oikeudenmukaisen käsittelijän kanssa Jehna on kuitenkin harmittomampi ja nopeampi käsitellä. Harjatessa Jehna sentään seisoo kärsivällisesti paikallaan ja nauttii erityisesti kaulan harjaamisesta. Varustaessa ja loimittaessa Jehna on myös mutkaton, joten voisikin ehkä luokitella Jehnan uppiniskaisuuden liittyvän kaikkeen sellaiseen toimintaan, jossa Jehnan itse pitäisi tehdä asioiden eteen jotain liikettä. Kengittäessä ori jaksaisi kannatella jalkojaan vain hetken ennen kuin alkaa nojata koko painollaan kengittäjään. Lastatessa ori pysähtyy usein rampille miettimään pitkään, miksi juuri hänen pitäisi nousta koppiin ja miksi juuri nyt, mutta yleensä heppa kävelee lopulta sisään omalla hitaalla päätöksellään. Matkustajana Jehna on onneksi rauhallinen ja hiljainen.

Ratsuna Jehna on tasainen ja rehellinen kouluratsu, mutta myös mestari kyseenalaistamaan ratsastajan pyynnöt. Epäselviin apuihin tai turhaan voimaan ori vastaa helposti hidastamalla entisestään ja muuttuu entistä jääräpäisemmäksi. Jehna vaatii ratsastajalta kärsivällisyyttä, pehmeyttä ja ennen kaikkea perusteluja. Kun yhteistyö toimii, ori tekee työnsä tunnollisesti ja yllättävänkin mukavalla asenteella. Jehnalla on tasaiset askellajit ja kyky olla säikkymättä oikeastaan mitään turhaa. Haasteena ratsastaessa on maasta käsin käsittelyn tapaan hitaat reaktiot, ajoittainen "kuuroilu" sekä taipumus jäädä pohtimaan jokaista pidätettä, siirtymää ja pohjetta aivan kuin kuuntelemisella olisi vaihtoehto.


Suku

isä Juksuri

ii. Jukutti / ie. Siron Velna

emä Mellariina

ei. Korpelan Sopimus / ee. Korpelan Mella

sukuselvitys


Jälkeläiset

s. 12.03.2026 t. Havun Jaloria (e. Jalonella) / om. Uppe, Havukallio / kilpaillut KRJ tasolle 5/4

s. 03.04.2026 o. Havun Jehna (e. Jalonella) / om. siguri, Kuuralehto

Saatavilla vielä tilausvarsojen toiseksi osapuoleksi ja tarjolla myös ulkopuoliseen jalostuskäyttöön. Yhteydenotot Keskustan chatin kautta Upelle.  


Kilpailumenestys

KRJ 6/5 (2409.09 op)

18 voittoa, 24 muuta sijoitusta, 68 osallistumista

Sijoittumisprosentti 62%


Päiväkirja

22.03.2026 Liinaharjan kotiutumisruljanssi (kirj. omistaja, 317 sanaa)

Näin sosiaalisessa mediassa suomenhevosesta pihaton perällä räpsäistyn pääkuvan, jossa ei näkynyt todentotta paljon muuta kuin aivan valtavasti jouhia. Kuvatekstinä komeili kasvattajan minuun ilmeisesti hyvinkin kevyesti vetoavat taikasanat "Myydään sääntöjä kyseenalaistava kouluputen raakile, pistetäänkö pakettiin?". Seuraavalla viikolla olin jo siellä samaisen pihaton perällä itse nilkat mudassa ihmettelemässä jouhikuninkaan mielenmaisemaa. Jehneri oli 3-vuotias, ikätasoaan vastaavan puuhakas, mutta vähän turhan fiksu hevonen. Sille ei kasvattajan mukaan riittänyt alkuunkaan tottelemisen perusteluksi "koska säännöt", vaan ori kaipasi vähän enemmän perusteluita rajoituksille. Jehnerille ei ollut laisinkaan selvää miksi ihmeessä ihmisten kanssa kannattaisi tehdä yhteistyötä. Ja sen huomasi. Kasvattajaa tästä oli mahdotonta syyttää, sen verran ammattitaitoinen hevosihminen Jehnerin kasvattaja ja omistaja Emma oli. Mutta ne käytöstavat, niitä ei orilla totta tosiaan ollut. Siksi Emmakin alkoi olla kasvattamaansa orinrutjakkeeseen väsynyt ja täysin ymmärrettävästi. Tiesin meillä olevan vastassa hyvin pitkä operaatio, jos tähän kelkkaan hypätään, mutta en voinut olla ottamatta haastetta vastaan. Sovimme kasvattajan kanssa kuitenkin takaportista: Jehna tulisi meille alkuun vain pidennetylle koeajalle, jotta saisimme selville onko meistäkään tähän. Nyt Jehna on asunut meillä tovin ja saanut lähinnä viettää orilaumassa elämää villinä raikulipoikana, jota silloin ja tällöin koulutellaan maasta käsin. Kaikki käsittelyhetket ollaan pidetty lyhyinä, vaadittu orilta mallikelpoinen suoritus ja palkittu oria hyvin aktiivisesti namipaloin ja rapsutuksin aina, kun jokin pienikin pyyntö menee perille asti ja ori toimii pyyntöjen mukaan. Tärkeänä seikkana tässä on ollut se, ettei oria mennä käsittelemään väsyneenä tai stressaantuneena. Oriin on satsattava kärsivällisyyttä ja aikaa, jotta hevosen kanssa tehty työ tehdään hartaudella ja johdonmukaisella, mutta lempeällä otteella. Olen huomannut, että kyllä Jehnalla pää raksuttaa kokoajan ja ajan myötä orin kanssa ei ole tarvinut enää vääntää samoista asioista. Mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Selkään ei ole ollut vielä mitään asiaa, mutta satulaa on jo selässä pidetty ihan hyvällä menestyksellä. Eiköhän tämäkin projektin tule palkitsemaan, kun vain saadaan rauhassa tehdä pohjatyö kuntoon. Ja mitä koeaikaan tulee, sain ilmoittaa Emmalle aika pian, että otamme orin vakituisesti omistukseemme avosylin. Molemmat osapuolet taisivat olla kauppoihin lopulta melkoisen tyytyväisiä.